tiistai 7. helmikuuta 2012

Calgary Flames vs. Chicago Blackhawks

Vauhti kiihtyy koulussa. Kotitehtäviä ja projekteja tuppaa tulemaan joka viikko lisää. Välikokeet pitäisi suorittaa ensi viikolla. Hieman jännittää mitä tulevan pitää, mutta eiköhän se siitä.

Viime viikonlopun suunnitelmana oli alunperin lähteä lumikenkäilemään läheiseen Prince Alberts -kansallispuistoon. Mutta silmämme osuivat koulun ilmoitustaululla olevaan ilmoitukseen, jossa luvattiin reissu Calgary-Chicago NHL-peliin kuljetuksineen, hotelleineen ja pelilippuineen vain 120$. Ei tarvinnut kauaa miettiä kumpaan reissuun lähtisi.

Perjantai aamuna klo. 6:00 a.m. bussi starttasi kohti Calgarya. Reissu kesti noin 6 tuntia suuntaansa ja näimme matkan aikana varmasti enemmän peltoa kuin Suomessa yhteensä. Lisäksi pelloilla oli vähän väliä yksittäisiä öljypumppaamoita. Perillä Calgaryssa olimme siis kello 12 ja hotellille päästyämme etenimme syömään. Reissun siis järjesti Geologian opiskelijat, joten jouduimme käymään pienellä ekskursiolla maaperäntutkimuslaitoksella Calgaryn yliopistolla. Matkalla mukana oli vain 17 ihmistä, joista me olimme ainoat ulkomaalaiset.
Joku miljoona maaperänäytteitä
Pohjanmaata eli preeriaa

Illan päätapahtuma eli jääkiekkopeli alkoi kello 7 paikallista aikaa. Kamera lauloi koko illan, koska kaikki mahdollinen oli tallennettava tulevaisuuden muisteluita varten. Calgaryssa pelaa Olli Jokinen ja Miikka Kipprusoff, jotka molemmat valittiin pelin kolmen parhaan pelaajan joukkoon. Jokinen täräytti ensimmäisen maalin ja lopulta Calgary voittikin pelin lukemin 3-1. Areenan meininki oli hieman erilainen kuin Oulun energia areenalla. Pelin jälkeen vielä tutustuimme Calgaryn yöelämään, joka on huomattavasti erilainen kuin täällä Saskatoonissa.

 Lämmittelyä

 Olli aloittaa



Calgaryssa saimme hieman esimakua Kalliovuorista, jotka kohosivat kaupungin taustalla. Sinne siis kahden viikon päästä. Lisäksi maaliskuun alussa olisi tarkoitus lähteä laskettelemaan paikalliseen Table Mountains -laskettelukeskukseen. Ensin välikokeet pois alta ja lomalle. On tämä opiskelijan elämä niin ihanaa.
Rockies

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti